Yhteystiedot

Yhteydenottolomake

Suuri keskiviikko

Puhe teologian opiskelijoille 4.4.2007

Tämä päivä tuo eteemme kaksi ihmistä Kristuksen läheltä. Oli syntinen nainen, joka sekoitti kyyneleensä kallisarvoiseen hajuvoiteeseen voidellen sillä Jeesuksen jalat. Oli myös Juudas, joka oli Jeesuksen opetuslapsi, läheinen, sisäpiiristä.

Jos ajattelemme näitä kahta ihmistä ensin heidän elämänsä kannalta näemme Juudaksen kulkevan Vapahtajan vierellä, kuuntelevan Hänen opetustaan ja ottavan Ehtoollisen Hänen kädestään. Nainen taas ei varmaan tiennyt mitään Kristuksesta. Hän eli syntistä elämää huolettomana, kunnes jokin sai hänet katumaan ja lähestymään Kristusta kyynelten kera.

Kristuksen tuomioistuimen edessä näemme kaksikon toisella tavoin. Juudas, jonka piti tietää ja tuntea osoittautuukin kavaltajaksi ja nimenomaan katumattomaksi kavaltajaksi. Syntinen nainen taas katui kyynelin. Kummankaan kohdalla ei enää ollutkaan oleellista se, mitä elämän varrella oli päässyt tapahtumaan vaan se, mitä ihminen itse oli halunnut asialle tehdä.

Nyt ei riittänytkään opetuslapsen status. Vaille arvoa jäi vakuuttelu ”Minäkin olin Hänen kanssaan”. Ei auttanut selittää, että muutkin halusivat Jeesuksen ristille eikä kelvannut Juudaksen puolustukseksi se, että yleinen mielipide näytti osoittavan samaan suuntaan. Juudas oli se tämän maailman muka-rehellinen, joka rohkeni antaa suudelmalle aivan muun sisällön kuin mitä sille kuului. Hän käänsi rakkauden päälaelleen ja murjoi yhteys-käsitteen uuteen uskoon.

Syntisen naisen kohtalo ei kannusta meitä syntiseen elämään vaan kääntymykseen. Hänen elämänsä suunta kääntyi. Hänen katumuksensa muutti koko hänen elämänsä. Hän halusi pois pahasta. Hän teki eron entiseen. Ei hän pyrkinyt puolustelemaan syntiään eikä antamaan uutta kuorta vanhalle pahuudelle.

Yksi kääntyi hyvyydestä pahuuteen sinetöiden synnin suudelmalla. Toinen kääntyi pahuudesta hyvyyteen sinetöiden katumuksensa suudelmilla.

Suuren viikon kääntyessä toiselle puoliskolle on meidän mietittävä omaa kohtaloamme. Olemmeko peittäneet syntimme? Olemmeko pyrkineet tekemään heikkouksistamme hyväksyttäviä sen asemasta että olisimme etsineet parannusta? Olemmeko laskeneet sen varaan, että olemme kirkon työssä tai valmistautumassa siihen? Ajattelemmeko selviävämme sillä, että olemme kulkeneet osan matkasta Kristuksen seurassa? Lopulta jää jäljelle vain se etsimmekö parannusta, pyysimmekö Herralta armahdusta ja myönsimmekö olleemme niin monella tavoin väärällä tiellä.

(Sivun alkuun)