Yhteystiedot

Yhteydenottolomake

Opetuspuhe Suurena Perjantaina 6.4.2007 Ortodoksisen seminaarin Pyhän Johannes Teologin kirkossa Joensuussa

Tuomas Kallonen

Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.

Harvoin tulemme tarkastelleeksi kirkkomme takaseinän freskomaalauksia. Toisessa niistä vangittu Kristus on Pilatuksen edessä, ja Pilatus pesee kätensä Kristuksen julmasta kohtalosta. Toisessa näemme Kristuksen ristinpuuhun ripustettuna, kärsimässä rangaistusta, jota kansa johtajiensa yllyttämänä on Hänelle vaatinut. Nämä freskot kertovat meille jotakin siitä, kuka tai mikä tappoi Kristuksen. Hänet tappoi ihmisten yhteinen pahuus, jota kukaan ei halunnut ottaa harteilleen, josta kaikki pesivät kätensä. Kuka piiloutui asemansa, kuka kirjoitusten, kuka kansan edun, kuka yleisen mielipiteen taakse. Kun Pilatus sanoi: ”Katso, ihminen!” ei kukaan halunnut katsoa. Ihmiset piiloutuivat väkijoukkoon ja tekivät mahdolliseksi pahan, joka aina on ihmisten näkymättömyyttä toisilleen, kykenemättömyyttä kohdata toinen. Kaiken tuon pahuuden, jota kukaan ei halunnut ottaa harteilleen, otti kantaakseen itse Kristus. Mutta Hänkään ei voi vapauttaa meitä siitä ennen kuin otamme sen ensin omille niskoillemme. Emme saa pestä käsiämme Kristuksen kuolemasta sanomalla, että me emme olisi tappaneet Häntä. Me olemme kykeneviä samanlaiseen pahaan. Me lyömme lähimmäistämme ajatuksin, sanoin ja teoin, syljemme ja pilkkaamme, saatamme välinpitämättömyydellämme tuhota ihmisen, voimme hurskauteen verhoutuen ristiinnaulita yhteisömme jäsenen. Ja tämän kaiken me teemme Kristukselle. Kristus kärsi ja kuoli sovittaakseen meidän syntimme. Se tarkoittaa, että meidän syntimme lävistivät Hänet – ja tappoivat. Kannamme mielihyvin syntimme Kristuksen ristille, mutta mitä me teemme sen jälkeen? Itkemmekö ristin juurella jumalallista kauneutta, jonka me olemme särkeneet? Emmekö sen sijaan katsele ristin hahmoa etäisyyden päästä, väkijoukosta, ja emmekö muistele puolestamme kärsivää, ristillä yksin riippuvaa Kristusta tekemällä hurskaita ja sulavia ristinmerkkejä? Silloin kun Kristusta kuulusteltiin, Pietari istui nuotion äärellä, väkijoukossa, ja kielsi kolmesti opettajansa. Samoin me olemme kieltäneet opettajamme, mutta paljon useammin. Kristus kääntyi katsomaan Hänet kieltänyttä Pietaria, ja tämä itki ja katui. Samoin Hän etsii väkijoukosta kunkin meistä katsetta. Hän kutsuu minua tulemaan ristinsä juurelle, ja tulemaan yksin, maailman ainoana syntisenä. Kun en enää voi piiloutua väkijoukkoon, tunnustan, että tässä on Kristus, Jumalan ainoa Poika, joka minun tähteni ja minun pelastukseni tähden syntyi ihmiseksi, joka minun puolestani ristiinnaulittiin, ja jonka lävistivät minun syntini ja minun pahuuteni. Kun nyt lähestymme Kristuksen pyhää ja puhdasta ruumista, älkäämme peskö käsiämme verestä. Se on samaa verta, joka on vuotanut maailmassa aina Aabelin murhasta asti ja johon nyt on sekoittunut Kristuksen pelastava veri. Kantakaamme Kristuksen haudalle kukkia näillä verisillä käsillämme. Voimme kuulla Kristuksen kysyvän meiltä samaa kuin Hän kysyi Hänet kieltäneeltä Pietarilta ylösnousemisensa jälkeen. Hän kysyy:

- Kaiken sen jälkeen, mitä minä olen Sinun edestäsi kärsinyt, sen jälkeen, kun Sinä olet minut monesti kieltänyt, kaiken tämän jälkeen…

…Rakastatko Sinä minua?

- Herra, vähän olen rakastanut. Auta minua enemmän rakastamaan. Amen.

(Sivun alkuun)