Yhteystiedot

Yhteydenottolomake

Timo Hyytäisen saarna

Saarna 18.10. Seminaarin kirkko Kol. 4: 5-11, 14-18 Luuk. 10: 16-21

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Päivän evankeliumiteksti asettaa oikeisiin mittasuhteisiinsa sen, mikä oikeasti on tärkeää; sen mihin meidän elämämme tulee olla suunnattuna. Tärkeää eivät ole omaisuus, valta, kirkolliset tai maalliset kunnia-asemat eivätkä lopulta edes armolahjat. Kristus sanoo: ”Älkää siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuna taivaissa”. Sielun pelastus on meidän elämämme päämäärä ja siitä meidän on iloittava. Monet kilvoittelijat ovat saaneet lahjan tehdä ihmeitä, parantaa sairaita ja vieläpä nähdä vilaukselta luomattoman valonkin, mutta ovat joutuneet saatanallisen ylpeyden valtaan ja kadottaneet sielunsa.

Rukouksessa meidän ei pitäisi pyytää Jumalan armolahjoja, eikä edes himoista vapautumista. Ne kyllä suodaan meille Jumalan armosta oman hengellisen edistymisemme mukaan, mutta kaiken eksytyksen välttämiseksi meille riittäköön publikaanin rukous: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” sekä ryövärin rukous: ”Muista minua Sinun valtakunnassasi!” Jumalan valtakunta ei ole ekstaattisia kokemuksia, hyviä ”viboja”, kuten nykyisin sanomme, vaan se on murheensekaista iloa, jonka voimme täydellisimmin tuntea suuren paaston palveluksissa ja Herran pääsiäisenä, mutta jota meidän tulisi tuntea aina kun rukoilemme, tapahtui se sitten kotona tai kirkossa. Jumala tietää kaiken ja näkee kaiken ennalta, koska Hän tuntee meidät, vaikkemme me tuntisi Häntä. Jumala ei ole mielivaltaisesti valinnut toisia pelastukseen ja toisia kadotukseen, vaan on antanut kullekin vapaan tahdon ottaa vastaan Kirkon julistama Kristus tai valita toisin. Jumalallinen armo ei tee ihmisen vapaalle tahdolle väkivaltaa, vaan toimii vastaanottajansa kanssa yhteistyössä pyhittäen ja puhdistaen meidät himoistamme.

Tässä kohden meidän sopii kysyä: miksi Jumala sitten on salannut tämän viisailta ja ilmoittanut sen lapsenmielisille? Eikö juuri tämä ole väkivaltaa ihmisen vapaata tahtoa vastaan? Eikö tämä ole mielivaltaa luotua kohtaan? Ei lainkaan. Tämän maailman viisaat eivät näet ole lainkaan vastaanottavaisia evankeliumin sanomalle; heille se on hulluutta. Lapsenmieliset taas ovat mieleltään avoimia ottamaan vastaan Jumalan Sanan, vaalimaan sitä ja tuottamaan sen hedelmiä. Lapsenmielisyys on ihmisen jatkuvaa tietoisuutta omasta hengellisestä keskenkasvuisuudestaan ja myös jatkuvaa hengellistä kasvua kohti Kristuksen kaltaisuutta. Ja kun saavutamme Pojan kaltaisuuden, meistä tulee Hänen kanssaan myös Jumalan valtakunnan perillisiä. Meidän langenneessa todellisuudessamme tämä kuitenkin edellyttää meiltä katumuksen tekoa, askeesia, rukousta ja pyhiin sakramentteihin osallistumista. Jumalan armo ei ole mikään automaatti, vaan toimiakseen meidän pelastukseksemme se edellyttää meiltä omakohtaista parannuksen tekoa ja särjettyä sydäntä, jota Jumala ei hylkää (Ps.50/51). Se että olemme mieleltämme lapsen kaltaisia ja hengellisesti köyhiä, ei tarkoita tietämättömyyttä tai epäintellektuaalisuutta; sen meille todistaa tänään juhlimamme apostoli Luukas, joka oli filosofi, lääkäri ja maalari. Sanotaan, että tieto paisuttaa, mutta monilahjakkuudestaan huolimatta hän ei ylpistynyt eikä kiintynyt maalliseen viisauteen, vaan tuli otolliseksi olemaan apostoli ja evankelista. Tämä siksi, että hänen asenteensa oli oikea, eikä hän ollut kiintynyt tämän maailman valheellisiin nautintoihin. Meidänkään ei pitäisi kiintyä omaisuuteen, valtaan tai viisauteen. Sitä vastoin meidän on käytettävä omaisuuttamme nautintojen sijaan puutteenalaisten auttamiseen, meille mahdollisesti suotua valtaa itsekkäiden pyrkimysten toteuttamisen sijaan oikeuden voimaansaattamiseen ja viisautta turhien järkeilyjen sijaan Jumalan sanan selittämiseen tietämättömille. Itsessään valta, viisaus ja rikkaus ovat neutraaleja asioita; meistä riippuu kuinka käytämme niitä. Vilpittömän katumuksen, rukouksen, askeesin ja sakramentteihin osallistumisen kautta puhdistumme vähitellen himoistamme, näemme Jumalan luomattoman valon ja meistä tulee teologeja sanan varsinaisessa merkityksessä, kun meillä on välitön, kokemusperäinen tieto Jumalasta. Se edellyttää meiltä nöyryyttä, tietoisuutta omasta heikkoudestamme ja pyrkimystä korjata elämämme vääristymät. Siihen meidän kaikkien tulisi pyrkiä huutaen sydämemme pohjasta: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” Aamen.

(Sivun alkuun)